Uni

   Olin pyöräilemässä euroopassa, ehkäpä ranskassa, mutta kadut olivat eittämättä sokkeloiset tuon vanhan mantereen kaupunkien tapaan. Kuulin äänen kertovan minulle saksalaisista homoseksuaaleista, joten minun täytyi siis olla saksassa. Ohjastin polkupyörääni kaartuvalla kävelytiellä talojen välissä miesjoukkoa kohti samalla kun ääni kertoi minulle joidenkin näistä ajelevan päänsä "sinisellä nauhalla", kun taas toiset jättivät sen pitkäksi ja värjäsivät kirkuvan sinimustaksi.
   Edessäni olevassa miesjoukossa olikin neljä tällaisella tavalla hiuksensa värjännyttä miestä, yksi toisia hieman vanhempi, loput kolme olivat kuin samasta puusta veistettyjä. He kiusoittelivat toisiaan, tönivät leikkisästi ja sanailivat toistensa kanssa, sitten he lähtivät kulkemaan tietä eteenpäin. He avasivat rivinsä tarpeeksi paljon että pääsin pyöräilemään heidän välistään. He huutelivat jotain perääni, mutta en ymmärtänyt mitä, ja nauroivat päälle aina kun joku heistä keksi hersyvän jutun.
   Jatkoin matkaani eteenpäin (ohittaen matkalla vielä muutaman kiharapäisen "sinimustapään") ja tulin isoon ja vilkkaaseen risteykseen. Autoja singahteli oikealle ja vasemmalle eikä liikennevaloja ollut juuri minun kohdallani, pyörätie kylläkin ja se kaartui yli raitiovaunulinjojen ja autokaistojen pienelle välipysäkille ja siitä oikealla yli kääntyvien autokaistojen. Lähdin ylittämään tietä väistellen autoja. Takaani ajoi paikallinen asukas ohitseni, samalla vilkaisen vasemmalle ja näin auton tulevan minua kohti. Se ohitti minut täpärästi takapuolelta.
   Tien toisella puolella oli pienehkö mutta korea kirkko. Näin valtavan holvikaari oviaukon lasisen seinän läpi sisällä olevan paljon ihmisiä. Ääni kertoi minulle että kirkko oli samanlainen kuin Kuopiossa. Muistan käyneeni siellä, mutta toisessa unessa. Kaunis monitasanteinen vaaleista kivistä tehty portaikko metallisine kaiteineen johdattaa minut kirkon pääovien luo. Ne ovat yllättävän modernit lasiovet teräskahvoineen. Työnnän oven auki ja talutan pyöräni sisälle. Samalla oven avauksella sisälle livahtaa pieni lapsi, korkeintaan viiden vanha, maalattuna hopeavärillä kiireestä kantapäihin. Hän laulaa jotain englannin kielellä, mutta en saa sanoista selvää.
   Kirkko näyttää sisältä paljon suuremmalta kuin ulkoa ja se on sisustettu eriskummallisesti. Penkkirivit on sijoitettu syvennykseen, kun taas alttari alue on tarpeeksi iso klassiselle orkesterille, juuri sellaiselle joka siellä nyt soittaa, ja ylempänä katonrajassa on lehteri, jolla on ihmisiä ja yhdet tutut kasvotkin tai pikemminkin ääni. Peruskoulun aikainen luonnontieteiden opettajani puhuu mikrofoniin ja hänen äänensä kuuluu selkeänä musiikin lomassa. Hänen äänensä nousee ja laskee musiikin mukana, sen nopeus seuraa sinfonian tempoa. Kun musiikki hiljenee, laskee hän myös äänensä kuiskaukseksi, vain nostaakseen sen melkein huudoksi musiikin äkillisesti voimistuessa. Talutan pyörääni alas portaita kirkon toiseen osaan ihmetellen Vespan vapaa-ajan harrastuksia. Kirkkoja ja klassista musiikkia.
   Laskeudun kahdet leveät portaat alaspäin (vaikka en muista palatessani nousseeni kuin yhdet) ja kävelen kohti pientä soppea kirkon nurkassa. Kaikkialla on kirkollista esineistöä, tauluja ja kynttilöitä. Vastaani kävelee nunna, joka ohittaa minut vilkaisulla. Mietin että on varmaan epäkohteliasta kuljettaa pyörää kirkossa ja laitan sen nojaamaan seinää vasten. (se on muuten oma pyöräni, vasta aamulla muistan että ajoin sen tänne toisesta unesta, joka oli itseasiassa loppu tälle unelleni!)
   Kävelen yhden huoneen läpi, entisen opettajani musiikkianalyysiä kuunnellen. Kerran ... kahdesti sen katkaisee ilmoitukset kirkon aukioloajoista. Toinen huone on ruokailutila, joka on ahdettu täyteen kahden hengen pöytiä. Jokaisella pöydällä on kulhollinen vettä.
   Juuri kun Vespa on pääsemässä selityksensä huippukohtaan ilmoitus ruokailun alkamisesta katkaisee hänen äänensä. Pöydissä onkin jo istumassa kaksi munkkia, molempien päät ajeltuna keskeltä. He istuvat eri puolilla huonetta ja ovat silmiinpistävän nuoria, toinen tuskin kymmentäkään. Sisään alkaa lipua ihmisiä ja myös yksi nunna. Vanhempi munkeista sanoo nunnalle "Saammeko syödä mitä haluamme?" ja oikeastaan odottamatta vastausta "Siinä tapauksessa haluaisimme syödä mehua." katsahdan toiseen munkkiin ja hän nyökkää hyväksyvästi. Nunna mumisee jotain ja poistuu huoneesta. Minusta tuntuu ettei minun pitäisi olla täällä ja lähden huoneesta. Tajuan että lapset ovat maksaneet siitä että heidän hiuksensa leikataan ja he saisivat pitää kaapuja. Leikkiä luostarielämää. Toisessa huoneessa nuori nunna lopettaa juuri keskustelun virkasisarensa kanssa ja lähestyy minua. Hän kysyy "Saisinko nähdä korttisi?" Minä vastaan kuuluvani maksavaan seurueeseen ja nunna jatkaa "Minun täytyi kysyä kun viime vuonna kävi sillä tavalla että…" nunnan ääni vaipuu hänen kääntyessään poispäin. Minä jatkan matkaa.
   Pyöräni on siinä mihin sen jätinkin. Otan sen ja suunnistan kohti ulko-ovia. Työnnän oven auki ja taas hopeinen enkelilapsi tanssahtelee ohitseni. Tällä kertaa kuulen pätkän tytön laulusta "I'm a child unto this world, in heaven is my reward, my father". Tyttö hyppää ovien ulkopuolella olevalla penkillä istuvan vanhan miehen syliin. Mies näyttää iloiselta ja hän nauraa keinuttaessaan tyttöä sylissään.
   Aivan oven vieressä on muutamia pukuesiintyjiä, yhdestä ollaan parasta aikaa ottamassa kuvia. Ohitan lyhyen naispuolisen narrin/klovnin asuun pukeutuneen naisen, joka kysyy minulta "Anteeksi, haluaisitko nähdä jotain? Kenties lyhyen esityksen?" Ihmettelen mistä ihmeestä hän huomasi että olen suomalainen ja olen samalla iloinen tavatessani maanmiehen(naisen).
" Ehkäpä Alasti Sikalassa?"
Naurahdan vaivaantuneesti.
"tai Pomo, se on hauska"
Soperran jotain jonka tarkoitan kuulostavan myöntymiseltä ja klovni aloittaa esityksensä. Hän seisoo selkä suorana ja tuijottaa kaukaisuuteen alkaen lausua runoa jota en muista. Yht'äkkiä hän nojaa toisen jalkansa varaan, sitten nousee asentoon ja heittää jalkansa ilmaan sitten toisen. tämän jälkeen hän ristii jalkansa ja suunsa. Mies, kenties toinen esiintyjä, tulee oikealta puoleltani ja jatkaa saumattomasti naisen aloittamaa juttua. Hänellä on rullaluistimet ja hän kiertää minua. Muutaman kierroksen jälkeen minäkin pyörin pitääkseni hänet silmissäni. Runo saavuttaa jonkinlaisen huippukohdan ja pyöriessäni eteeni on ilmestynyt minua päätä pidempi mies jonka kasvot ja keho ovat sinimustan puvun peitossa. Minä katson häntä hetken. Miesesiintyjä jatkaa runoa takanani naisen liittyessä siihen mukaan. Käännyn ympäri ja näen heidän pitelevän välissään terävää lankkua jonka nokassa on suuri pääkallo. Lankkuun on kiinnitetty kyltti jossa on tekstiä. Naulat on hakattu sillä tavalla että niiden terävät päät törröttavät tekstipuolelta. En muista mitä kyltissä lukee, mutta runonlaulajat puhuvat kuolemasta.
   Hetkeen en tajua että esitys on ohi. Näyttelijät hymyilevät minulle. He pyytävät lanttia. Sanon " mutta ensin Bravo, bravo, mahtavaa!" ja taputan käsiäni hieman liikuttuneena. Kaivan esiin lompakkoni ja mietin että minun täytyy antaa heille ainakin 5 euroa.