JUMALAN  TORNI



   Tarinamme ensimmäiset äänet ovat kahden sandaaliparin kahina jyrkkää kivistä polkua vasten. Naisen kysyvä ääni saa rauhallisia, mutta vältteleviä vastauksia miehen sovittelevan  ja oppineen kuuloiselta ääneltä. Mies viittilöi käsillään kohti taivasta ja hänen hienot kirjaillut kaapunsa liehuvat liikkeiden kiihkeyden ja nousevan tuulen voimasta.
Samankaltaiseen asuun sonnustautunut nainen työntää käsiään vieläkin syvemmälle kaapujensa hihoihin ja jättäytyy paikalleen pari askelta miehen jälkeen ilmeisesti saamatta tyydyttävää vastausta tiedusteluihinsa. Nainen, kolmissakymmenissä, nyrpistää nenäänsä, muodostaen miehelle niin tutut turhautumisen merkit nenänsä kaaren yläpuolelle.  Laskiessaan päänsä alas hän ajattelee että aviomiehensä oikut vielä vievät häneltä nuoruuden, kärsivällisyyden tultua jo syödyksi aikoja sitten tämän hullun matkan aikana. Mies hymyilee partansa takaa ja kääntää nopeasti katseensa mäen laella seisovaa tornia kohti iloisena siitä ettei hänen tarvitsisi keksiä tekosyitä muutamaan hetkeen Iddhartan mököttäessä.  Nouseva aurinko loi pitkiä varjoja matkalaisten jälkeen. Ne kurottivat kohti mäen alla sijaitsevaa muutaman mökin kyläpahasta, jonka asukkaat olivat juuri nousemassa aamun töihinsä. Erityisesti yksi kylässä seurasi miehen ja naisen kulkua tarkasti piilopaikastaan tallin nurkalta. Tämän katse siirtyi vanhuksen vartalosta tämän nuoreen vaimoon, viipyi hetken, ja mateli sitten ylös mäkeä auringon kehystämään torniin.

   "Hadadrimmon?  Torni näytti korkealta kaukaa, mäen päällä kun se niin onkin, mutta tästä läheltä sen pituus huikaisee mielen. Aivan kuin se yltäisi taivaaseen asti. " , Iddharta sanoi ja  siristi silmiään nähdäkseen rakennelman huipun sen juurelta seisomansa kiven päältä.
 " Se on totta tosiaan merkittävä ja merkillinen pala kansamme historiaa. Eikä edes kovin kaukaista. Vaikket sitä uskoisi, ovat nuo Siidonilaiset setripuuovet vaskisine sinkilöineen ja rautaisine nauloineen vain muutamalla isiemme polvella meistä erossa."
Tämän sanottuaan Hadadrimmon ojensi kätensä ja auttoi vaimonsa alas tämän tähystyspaikalta ja he molemmat astuivat porttisyvennyksen tummempaan v arjoon.
Muurin vaaleat kivet oli hakattu sileiksi ja ne kiiltelivät aamukasteesta. Porttisyvennyksessä aamun koleus tuntui vahvemmin kuin auringon lämmittämällä polulla. Ovi oli suuri ja tarpeeksi leveä kahden miehen sotisovassa kulkea siitä läpi, sekä koristeltu kullalla ja hopealla. Todellakin niinkuin arvostetun temppelin oven kuuluisi olla.
Hadadrimmon oli enemmän kiinnostunut porttisyvennyksen seinästä, " Jos todella kyseessä on kuninkaan temppelin torni, niinkuin nyt alkaa toivoni paljolti herätä. Olen näkevinäni tämän tornin kivissä samanlaisen taidon ja koulitun käden jäljen kuin lapsuuteni muistoissa koskettaessani temppelin seinää. Mutta aikanaan kaikki kansamme kivenhakkaajat olivat temppeliä rakentamassa ja tämä voi olla taidonnäyte joltain näistä muurareista tai poikainsa kätten jälkeä eikä varsinaisesti osa temppeliä"
" Miten se voisikaan olla? Temppelihän sijaitsee aivan muualla ja sinähän olit itse sen rakentamista todistamassa vaikkain olitkin poika silloin veljiesi rinnalla. "
Ovikoristeiden kulta ja hopea kimmelsivät Hadadrimmonin kostuneissa silmissä kun ne kohottautuivat kohtaamaan hänen vaimonsa katseen.
" Ällös särje sydäntäni enää. Temppelin sijainnin tunnen ja syyni siihen etten isieni tehtävissä kunigasta palvo unohtaa mieluusti tahtoisin. " , sanoi hän hiljaisella äänellä samalla kun siirsi huomionsa kohti porttia.
Iddharta olisi halunnut sanoa jotain lohduttavaa, ehkäpä ottaa takaisin sanansa, mutta hän tiesi miehensä mielenlaadun. Sen sijaan hänkin katseli porttia tarkkaan.
Kului hetki ja Hadadrimmon kääntyi Iddhartan puoleen kummastuneena. " Kulta ja hopea on aseteltu miellyttävästi ja taidolla, mutta kunniapaikalla jossa pitäisi näkyä omistajansa nimi on se tahrittu tunnistamattomaksi. Siitä kohtaa on jalometallit poistettu, kuin varkaan toimesta. "
"Mutta kuka tekisi tuollaisen ilkityön. Kuka olisi niin alhainen kurja että kajoaisi vieraana temppelin porttiin paha mielessä", ajatus puistatti Iddhartaa.
"Ehkei vieras vaan vihamies" , sanoi Hadadrimmon työntessään porttia ryppyisellä kädellään.
Se aukesi ääneti. Molemmat astelivat sisälle.

Jatkuu...