Yhteys surisee ja repeilee. Pyörii ja katkeilee. Kelautuu edes ja taakse nopeasti ja kaoottisesti.

Sitten yhteys hidastuu... paksua ja vahvaa ääntä... alaspäin samalla... katson katkeilevia pätkiä... koitan muistella... jotain muuta... en voi... hän kertoo... 

Kuulen viestimen kautta että he tulevat kohti. Tihennän askeliani ylös portaita..

He saavat minun viestini kohta. Lähetin hissin mukana yllätyksen yläkertaan.

Se räjähtää ja betoni alkaa sataa alakerrokseen.

Silmäni ovat jo tottuneet kaaokseen. Rakennuksen kulmat eivät enää taivu ja rakeile.

Ensimmäinen kohde on esillä. Kohotan aseen ja tähtään. 

Laukaisen ja veitsi tipahtaa maahan.

Sitten ne ovat kimpussani.

Kaikki toistensa kopioita. Samat verestävät silmät ja ylimaallinen nopeus.

Torahampaat.

Väistän ensimmäisen huitaisun vasemmalta ja lyön kasvoihin murtaen sen kauniit kasvot. Ja hampaat. Samalla liikkeellä ammun myös häntä kuolettavasti.

Toinen on jo selässäni ja aseeni tippuu taas. Sen hyökkäyksen paino on liikaa ja kaadun. Panssaritakkini on ainoa mikä pelastaa minut ensimmäiseltä iskulta. Käännän kasvoni sivuun ja seuraava isku rikkoo lattiatiilet niskani takana. Ja näen miten neljäs veli tekee uskomattoman loikan sisäparvelta portaikkoon sulkien pakotien.

Mutta ne eivät vielä tunne minua. Ponnistan ja isken pääni lujaa taakse.

Se mäjähtää pehmeämpään kudokseen ja ote heltiää.

Yritän kierähtää sivuun. 

Jään pedon kynsiin ja se paiskaa minut seinään.

Menetän tajuntani hetkeksi.

Ne ovat molemmat edessäni.

Toisella on verinen naamio. Toisella veitsi.

"Kuka sinä olet" kysyy veitsipeto.

En vastaa mitään noustessani kyyryasentoon. Revin yhden liskopedon "säihkepalloista" asevyöltä ja vapautan sen.

Se tyrmää ne molemmat hetkeksi. Niillä ei ole minun silmäimplanttejani

Niiden verenhimo on luonnollinen. Ja väärä.

Veripeto liikkuu ensin.

Poimin aseeni maasta ja ammun sen tyhjäksi.

Laukaukset puhaltavat mustia pilviä sen keuhkoihin tulleista aukoista.

Se hyppii kuollessaan kuin hämähäkki ja taivuttaa raajansa sisään.

Heitän pistoolin viimeistä kohti ja se se rutistaa sen kädessään metallipalloksi.

Seuraavat hetket ovat ohi nopeasti. Se on nopein.

Pystyn melkein valmistautumaan ensimmäiseen syöksyyn

Isoin veli pyyhkii minulla seiniä ja lattiaa ja puukottaa

Isken useamman kerran takaisin. Yksi iskuistani murtaa sen kaularangan.

Tajunta pettää, haluaisin keskustella siitä miksi minua kuulustellaan. Kuuletteko!

Nyt on tullut vahinkoa ja kunnolla. 

Tiedän että jotakin on repeytynyt sisällä.

Otan ensimmäisen adrenaliinipiikin. Sen voimalla koaguliiniuutteen ja kipulääkecoctailin.

Ja 

Vartijan viestin käskee "vaihtakaa taajuus embouchure"

He ovat menettäneet etujoukkonsa.

Minun täytyy epäonnistua.

Hra. Surmaajan KokonaisKuvan vuoksi, Edistyksen Maailman vuoksi.

Mutta kuinka voin antaa näiden sarjamurhaajien elää?

Pakko... yhteys... katkaiskaa... jatkakaa...

_____________________________

"Televisio ja Hulluus. Taistelet elämäsi edestä samalla kun tietämätön yleisö seuraa näytöstä, nähdäkseen viimeisen henkäyksesi mainoskatkojen välissä."