Tyhjä kaivo ilman kantta(vuosi pois)
_____________


Eihän tämä ole totta? Onhan maailma paha? Muistinhan hiljaa olla?



Olipa kerran tyttö kulta, joka ei muistanut valhetta todesta, sattui sattui, peitti sen multaan.

Ei kukaan ottanut todesta.

"Puhun tähtitaivaalle ja hetken joku edes odottaa."

Sata kertaa salli itselleen, kivettynyt sydän. Kielsi muilta huvikseen, ehkä huusi pelkoaan?

Lopetti itsekkin hymyilemästä. Valehteli senkin pääksemästä.

"Voitko sä pelastaaa mut."

Koska ei muistanut itseään, ei antanut anteeksi kenellekkään.

Pimeni valot jo kerrostalon, sinne kaiversi pienen kolon.

"Mitä? Mitä niin mitä :DDD"

"Tuohon se tuli runkkaamaan puoli vuotta sitten."

Jossa mukava juurtua. Antaa hiilloksen hiipua. Uneen lipuu armaan pää. Sudet piiriä kiertää.

*Kun kosket niin lyön, en sano mitään. Kun sanot tuhahdan. Tämä olen minä romanttisimmillani, elkeeni ovat käsittämättömän mitättömät*

Ja lopulta jäätyneen löytää.

Sisältään.

Ja tämän lämmön kautta oppii uutta vihaa jota rakkaudeksi voi kutsua.







Höpö ja höpö.

Ei ollut tätä olentoa olemassa, ei ole, ei tule.

Se pelkää katsoa silmiin jo alamäestä, ei osaa puhua kuin ihminen.

Elää kuin loka ojassa.

________________________


Näin uskon ainakin itselleni käyneen ja siitä en voi olla pahoillaan.

Pahuus lyö ja heikko kuolee. Molemmat soittaa samaa pasuunaa.

https://www.youtube.com/watch?v=cl-DMxUFXPo&list=RDcl-DMxUFXPo&t=37