Ajoista

Siitä mitä kirjoitin suuren osan menetin
alttareille sielun polttaa koneiden huudot
oliko niitä ensinkään noita aikoja
jolloin halasin itseäni paperiin kiedottuna
kynäni vuodattaen sydänverta haavoistani

se itseään leikkaa joka pelkää
huomeneen voi herätä vain kerran
yöllisiltä matkoiltaan varastettua aikaa
ei halua unohtaa, se lohduttaa
kun kesä tulee keskelle talven kylmää

karistaakseen kuvajaiset uusien hattujen tieltä
lihaksissa ihana poltteen toivo
silmissä uusi kiilto ja virnettä
ei kasvoiltani karkoita kaipuuta
jonka takia kannatti aloittaa taas