Veden tuoksu

Hidas askel päkeälle.

Toinen ja tuntematon vastaa liikkeeseen kuin peili.



Aukko! Hyökkäys!



Ja se on ohi.



Molemmat elämänsä kunnossa löivät läpi.



Sitten elossa oleva...

Tamru.

Kaatuu polvilleen. Kuulee kärpästen surinan.

Nielaisee kerran, kahden.



Kita täyttyy verisestä hyhmästä, jota keuhkot vieläkin pumppaavat siihen. Tarpeettomasti.

Hän tyhjentää suunsa kiitokseen.

"Vihdoin!"

Se ropisee pitkin rannan kiviä...



Tamrun käsilihakset yrittävät vastustaa liikettä, joka pyrkii ulos hänen rikkoutuneesta ruumiistaan.

Samalla kun hänen sydämensä on eri mieltä.



Bushido!

Oliko tämä kunniallinen kuolema.



Ei vielä. Minun pitää....

Kirjoittaa vielä.... jotain...



Tamru taipuu alemmas puristaen kättään haavallaan ja kuuntelee tippuvien lehtien ääniä.



Koskettaa otsallaan maata ja ryömii...



(Sheriffi on kuollut ja virrassa on elämää.)

Tamrun hymyilee verisien huulien välistä.



Silmissään helvetin tulet.

Jätämme hänet joen rantaan.