Toiveikkuudesta I

ei mitään kaunista jossei mitään rumaakaan
ei saa tänäänkään nyhdettyä näistä kimpuista kauniita asioita,
eikä sanoja voi kirkkaan viileitä kaivosta nostaa

sanon sen nyt hyvin, kuiskaan seinille hiljaa runoja
katson kuinka perhonen lentää televisiossa kukasta kukkaan
ja mietin kuka näitä sanoja kirjoittaa ilosta suruun

ympäri ja takaisin kiertää samaa pirunnyrkkiä puristaa
mutta tätä vain ei saa rikki, mutta enpä tuota ehjäksikään kutsuisi
vannon valan poydän päällä, rukoilen kohti likaisia lattioita

älä tätä minulta pois ota, olkoon aina jotain mistä kirjoittaa
kuin karitsalta, silmät samentava veitsi joka sydänveren vuodattaa,
nyt vain minä tunnen maan jalkain alla

numeroja vääntää lottovoiton toivossa kuolemaan asti ja
aivan kuin meitä ennenkin markat syydettiin toivoen
voidellaan karvas kalkki kansan haavoihin, ehkä ensi viikolla

sinne hetki sitten katsoin, itseäni ennen unta vai unessa
en tiedä vieläkään haluaisinko nukkua pois vai herätä
linnut tietävät jotain mitä pitää kunnioittaa vai olenko

vain minä joka kuulen niiden laulussa toivoa tavoittamatonta
riemua ennen kuin koneen käyttäjät heräävät, venyttelevät
uhraavat itsestään ja itselleen joka aamu ennen kuin pukevat

naamiot ja rujot hatut, hauskat jos on kivaa
kivaa tietsä niin kuin eläis telkkarissa, joo tämän oon nähnyt siellä
niin että tämän täytyy nyt olla sitä mainostettua elämää

miksi kuitenkin jokainen sana joka minulle kertoo
että minun pitäisi hankkia elämä saa minut … saa minut
iloiseksi aamulla sitten kun se on lakannut satuttamasta

voi tuntea elävänsä enemmän ja enemmän jokaisella retkellään
ei mihinkään tai ei sinne ainakaan saa muut tulla
selkeäsanaisemmin, katso peiliin ja kuljeta sormiasi kasvojesi poikki
Nipistä kasvoista, ainakin minä tunnen jos en olevani enemmän elossa niin ainakin olemassa.
Surun sumun takana on kuitenkin aina uusi ilonaihe. Olkoon se tänään ystävän soitto.
Tänäänkin jostain uudet juhlat esiin kannetaan ja miksi ei onhan kaunis ilta ja otollinen hetki esiintyä edukseen ja jakaa siitä mitä on kun sitä vielä on.
Kaikki masentuneet huokaukset ovat sittenkin vain kaikuja siitä onnesta jota olen kokenut.

Nyt kiinnostaa vain ne tarinat joilla ei ole loppua ja kirjoittaminen jatkuu vaikka olen jo lähtenyt.