Ylin

Ovi oli auki ja kaleidoskooppinen hurmaava valo tihkui sen reunojen ja saranapuolenkin välistä.

Euklidiset upokkeeni olivat jo käytetyt täysin aiempien kerroksien totuuksien kieltämiseen.

Labyrintti oli niistä pahin. Sen läpäiseminen kesti viimeisimmän tietoni mukaan 6310 sekuntia.

Laskin niistä jokaisen.

Juuri kun olin menettämässä toivoni niin pieni kivi kopsahti olkapäähäni vasemmalta ja se vääntyi sijoiltaan.

Ja minä jaloiltani.

Heidän virheensä.

"Åellen pärvää kormulant? Sat ja duh méokkoo!"

Tämä oli viimeinen kerros ja sen viimeinen ovi.

Sen edessä seisoi tämä järkele mieheksi.

Ilma huuruuntui hänen hengityksestään ja siniset virvatulet tanssivat pitkin turkkien peittämää vartaloa.

Heitin sitä tuolilla.

Se pirstoutui, huurtui, nävertyi ja kaatui sisäänsä jättäen jälkeensä vain tuhkaa.

Samoin kävi kaikille luodeille, jotka ammuin.

"Mikä on nimesi?" kysyin valmiina hyökkäykseen.

Sain vastaan vain hitaan sormen heilutuksen edes ja taas. Todellisuusisku vapautti minut lattialta takaisin portaikkoon.

Silmäni menivät rikki, ja tunsin poskillani valuvan visvan verta/kuparia/neilikkaa ja myös pienen viipyän hiiltyneen salmiakin makua.

Kuulin hiljaista manailua valuessani pitkin portaita tämän olennon uhrien veressä.

Se oli rakentanut ruumiista hautakeron ja vielä ihan portin oven eteen.

Mr. Murhaajan henkivartia.

Mutta toisin kuin muut se ei ollut ylpeä. Eikä ylimielinen. Pieni kuiskaus räjäytti korvaupottimeni tajuttomaksi.

Leijun.

Vedessä.

Ammennan.

Kurotan ja sanon ilmaan omat rukoukseni.

Kun se nostaa minut. Kurotan kieleni. En tiedä kuka kuuntelee, mutta minä lennän.

Koen tuskaa, on aika.

Olla tosissaan.

Selkäni voi olla murtunut, mutta minä ravistelen lopussa...

Kaikki keinot käyttöön.

Ilma kylmenee useita kymmeniä asteita sekunnissa.

Olin tappanut hänen lapsensa tullessani ylös.

Tämän kuunsyövän jumalan.

____________________________

"I don't wish you were here."

Kameleontin Tarinoita