Haaste on heitetty, suoni avattu. Silti soturi hymyilee kilpensä takaa, hymyä jonka tunnen aivan liian hyvin.

Iskujen vaihto kestää vain sekunteja. Olen saanut monta haavaa. Piirrän ympyrän hiekkaan ja potkaisen sen leijumaan väliimme.  Tuloksetta.

Kuulen äitien huutavan kuolemaa samalla kun kaadun jaloiltani iskun voimasta.

 Hän seisoo edessäni kaiken tämän jälkeen suojattuna, mutta silti vuotaen verta.

”Katso, poika”, sanoo ääni menneisyydestä ja näyttää minulle kuinka peuran jälkiä luetaan.

Loputtomat päivät ja loputtomat yöt seuraavat toisiaan ja jumaliani kuin sumu.

Olen onnellinen ja tanssin taaksepäin.

  Huutoa!

Hän laskee kätensä väärään aikaan ja minä odotan kunnes unohdan olla se joksi minut oli kasvatettu.