bf5de4f23bb7b13b637ccd8cdd916a17.jpg

 

Hän istuu tuolissa jonka kuosissa on kuvia porkkanaa syövistä jäniksistä.

 

"No niin jatketaanko vaikka siitä mihin jäimme viime kerralla?", tohtori asettautuu tuoliinsa ymmärtäväinen katse kasvoillaan.

Hän on nuorempi, tuskin kolmeakymmentäkään. Komea, parrakas ja hänellä on rauhoittava ääni.

 

Aatami katsoo ympärilleen vältelläkseen katsetta. Oikealla on kirjahylly, jonka niteiden selkämyksiä hän ei edes vaivaudu lukemaan. Katse raahautuu yökön ja aniksen vihreän lattian kautta ja sormien lomitse tuolin viereiseen pöytään. Siinä on pyyheliinoja telineessä. Yksi on nostettu kehoittavasti esille. Hän säpsähtää kun mies jatkaa puhettaan. Tohtorin tuoli on lähempänä ovea.

 

"No mitä sinulle ja Eevalle kuuluu?" se yrittää aloittaa kepeästi.

"Unista tuli totta." Aatami sanoo ja katsoo tohtoria suoraan silmiin. "Menimme vessaan yhdessä."

 

Pieni kulmien kurtistus joka tarkoittaa että tohtori kirjoitti juuri jotakin potilastiedostoon istukkeellaan. Hänen katseensa sanoo: "Jatka toki."

 

"Ja sen jälkeen joka kerta kun kävelen uuteen huoneeseen se ei ole se jonne olen menossa. Vaan ihan jokin toinen paikka. Oli sattumusten summa että olen edes täällä. Mikä päivä nyt on ja mikä kellonaika?"

 

Tohtori nyökäyttää päätään. "4:18, 16. Huhtikuuta vuonna 201. tai vuosi 2216 Jeesuksen laskemuksen mukaan.

 

"Mitä minulla on päälläni?"

 

"Te olette alasti ja veren peitossa." Tohtori siirtää painoa toiselle jalalleen, sille joka on lähempänä ovea. Se oli painanut hätäkatkaisinta heti kun Aatami oli tullut sisään. "Voit laskea veitsen. Tämä on turvallinen paikka." se jatkaa.

 

Aatami räjähtää raikuvaan nauruun noustessaan. Kyyneleet pesevät verta pois kasvoilta, kun hän astelee kahdella harppauksella tohtorin luokse ja työntää veitsenterän sen kurkulle.

 

"Vartiat ovat oven ulkopuolella."

Sen katseessa on jotain tuttua, jotain jota Aatami ei oikein enää... muista. Se on pelkoa, anomista.

 

"Minulla on..."

 

"Hiljaa!" Aatami lopettaa työntämästä vasta kun terä tarrautuu luuhun. Hän päästää irti veitsestä ja kävelee ovelle avaten sen vasemmalla kädellään saranapuolelta ulospäin.

 

Panssaroidut miehet tähtäävät häntä aseillaan. Aatami piirtää ovenkarmiin kynnellään piirin samalla kun nuo ihmisnuket huutavat hänelle.

 

"Maahan! Tai ammumme!"

 

Aatami katsoo naista silmiin: "Tehkää niin kuin laki sallii, minä menen takaisin vessaan." Hän maiskauttaa kyynärän mittaista kieltään vahvistaakseen sanomaansa ja astuu niitä kohti.

 

Suuliekit säkenöivät samalla kun Aatami astuu pimeään huoneeseen. Se on kylmä ja kostea. Kaakelit polttavat hänen paljasta ihoaan.

Aatami laskeutuu nelinkontin. Kärpäset surraavat vieläkin lyhdyn ympärillä. Odottaen. Hän ymmärtää niiden tarinan.

 

"Mitä olet tuonut minulle tällä kertaa?", sanoo Diakoni varjoista hänen takaansa.

 

Aatami laskeutuu vatsalleen ja alkaa purra väristen omaa peukaloaan.

"Vain itseni."

 

"Muttet vain...", kylmin ääni jatkaa ja Aatamin selän takana varjo laskeutuu hänen reisiensä päälle ja alkaa nuolla häntä puhtaaksi.