Näin kesällä kun on sietämättömän kuuma on tullut nähtyä paljon painajaisia. Tässä yksi niistä:

Sen verran mitä muistan unen alkupuolesta niin siinä oli kyse jonkinlaisista möröistä tai pedoista, jotka asustelivat pienten lasten kaapeissa ja sänkyjen alla. Toiminta muuttui kuitenkin jonkinlaiseksi elokuvatraileriksi nopeine leikkauksineen ja tässä tapauksessa häiritsevine kuvastoineen. No kuitenkin. Paikalla on pikkupoika jolla on sylissää valko-ruskea lemmikkikaniini. Hänen isänsä on kumartunut hänen selkänsä taakse ja pitää käsiään lohduttavasti ja suojelevasti tämän olkapäillä.

Heidän edessään seisoo vanhahko mies joka hehkuu vaimeasti valkeaa valoa. Hänellä on kalju kohta hiuksissaan ja hän kurottaa käsiään ylöspäin selittäessään jotain pojalle ja tämän isälle.

" Tiedätkö sen hetken kun olet yksin huoneessasi ja sinua alkaa pelottaa että komerossa tai sängyn alla on jotain? "
Poika nyökkää varovasti.
" Ja sitten joskus kun ajattelet oikein kovasti kaikkia hyviä asioita niin paha olo menee pois ja pelko katoaa. Voi ehkä huomata hienoisen valon pilkahduksen komerosta ja tiedät ettei siellä ole enää mitään pahaa. "
" Mutta sitten kun valvot vielä vähän aikaa niin se paha olo ja pelko tulee takaisin. "
Poika vilkaisee isäänsä ja tämä hymyilee rohkaisevasti. Vanha mies kumartuu poikaa kohti ja nostaa (nyt) kädessään olevaa kangasta.
" Tiedätkö että ME olemme silloin siellä! ", se huutaa ja nostaa kankaan sivuun. Sieltä ryntää jotain mustaa joka puree poikaa.

Veri suihkuaa. Minä juoksen. Kompastelen ja juoksen huoneesta huoneeseen. Painajaiskuvasta toiseen. Käsinuket purevat toisiaan hengiltä. Ne hyökkäävät toistensa kurkkuun, repivät, irroittavat päät ja valuttavat veren lattioille, hyllyille ja kehtoon kukin vuorollaan kuka missäkin. Ja minun pakko katsoa. Pakko juosta ja paeta. Pakko huutaa.

Koska se on minun perässäni.

Minä juoksen ja nuket ja ihmiset kuolevat. Lapsen kasvot repeytyvät auki jonkin survoutuessa niistä SISÄÄN. Verta.

Herään.

Wednesday, June 21st 2006 - 01:17:34 AM