Screenshot_1.jpg

Yhteys surisee ja repeilee. Pyörii ja katkeilee. Kelautuu edes ja taakse nopeasti ja kaoottisesti.

Sitten yhteys hidastuu... paksua ja vahvaa ääntä... alaspäin samalla... katson katkeilevia pätkiä... koitan muistella... jotain muuta... en voi... hän kertoo... 

 

Olin jo aika hermostunut hiipiessäni lähemmäksi tornitalon sisäänkäyntiä.

Sen kylmänä hehkuva kyltti on luontaantyöntävän valkea, koukeroinen, äärivärisevä ja -värinen. Se näyttää varmasti erilaiselta kaikille.

"fUnHouSe™"

Puristan pientä pistoolia hihassani.

 

En huomaa puolialastonta koljattia joka astuu pienestä alkovista oven vierestä.

Sen isku mätkähtää poskeeni päästäen rusahduksen joka kaikuu ovisyvennyksessä ja kallossani ja kaataa minut kontalleen, mutta lähinnä vain yllättävyytensä takia.

Se pitelee kelmeän valkoista nyrkkiään samalla kun hirnuu mielipuolisesti.

 

Se on hirviö. Liskomainen naama täynnä teroitettuja hampaita. Pitkä ja raamikas. Aukinainen panssaritakki ilman paitaa. Varustevyöltä välähtelee ilmaan pari rääkivää valopalloa, jotka kohdistuvat päin...

 

Odotan ja sen nauru vain jatkuu samalla kun hapuilen tiputtamaani asetta. Näen että se siirtää sitä sitä kengällään sivummalle ja potkaisee sen taakse varjoihin.

Suuni täyttyy hiljalleen verestä.

Ensimmäinen sylkäisy kiveykselle.

Hymyilen.

Toinen ihan jo kohti sitä ihan tarkoituksella.

Enemmän kuitenkin itseni riivaamiseksi raivoon.

Sade piiskaa meitä molempia. Nousen ylös.

Ja kävelen suoraan pampun iskuun. Se rikkoutuu iskun voimasta.

 

Pakko lopettaa tämä lyhyeen ennen kuin sattuu oikeasti. Kädet ylös.

Se alkaa huitoa nyrkeillään.

Vetoketju repäisee naarmun poskeen.

Ainoastaan ne iskut, jotka pysähtyvät sattuvat mutta eivät pysäytä.

Askel taakse ja sivuun, nopea eteen koko vartalon voimalla alhaalta kylkiluiden alapintaan.

Se kompuroi ja alkaa valittaa luhistuessaan alaspäin.

Ja vielä isku kasvoihin. Ei täydellä voimalla, vain niin lujaa että se osuu varmasti.

Kompuroin aulan vessaan poimittuani aseen ja koljatin vyön mukaani.

 

Valoisaa ja avaraa. Tunnistan itseni vessan peilissä... verinen naamio... ei... kyllä...

 

Rystysiin sattuu, mutta tuntuu helpottavalta kusta.

Ienraja vuotaa ja posken sisäpinta on jäänyt hampaiden väliin.

Päähän tulee nousemaan paukama.

Se on koputtanut puuta.

Ei kipua. Minun on pakko nähdä haavat tietääkseni kuinka pahoja ne ovat.

 

Vartijan viestin esittää kysymyksiä lavuaarin vieressä.

Hra. Surmaajan KokonaisKuvan vuoksi, Edistyksen Maailman vuoksi.

Minun täytyy epäonnistua.

Mutta kuinka voin antaa näiden sarjamurhaajien elää?

 

Pakko... yhteys... katkaiskaa... jatkakaa...

_____________________________

"Televisio ja Hulluus. Taistelet elämäsi edestä samalla kun tietämätön yleisö seuraa näytöstä, nähdäkseen viimeisen henkäyksesi mainoskatkojen välissä."

Osa 2