Mahdottomassa kaikkeuden äärissä, todellisuudet kumartuvat.
Pelkkää kohinaa Pehtorin ystävällisen rupattelun sijasta.
Anteeksi minun pitää suoristautua... ei kerätä ajatukseni kokoon.
Nimeni on Paul Bennett, Vanhempi Yhteysvastaava, se on siviiliarvonimi ja kutsukoodini on sigma-tau-Frost-seven.
Palvelen psy-teknologia-vastaavana LWSS Kolibrilla, joka on Heittokeihäs-luokan tutkimusalus.
Meillä on kolmihenkinen miehistö joka vaihtelee vuoroja staasitilojen välillä, niiden välissä Pehtori hoitaa päivittäisen ylläpidon rutiinit.
Kun minä... kun me heräsimme korjaan, kaikki aluksen järjestelmät olivat toimintakyvyttömässä tilassa. Yksikään implanteistamme ei toiminut enää.
Scott, tarkoitan ltn. Scott Galorin täytyi käyttää osasista kyhäämäänsä ohitusvälinettä että pääsisimmme komentotasolle.
Planeettamassa liian lähellä, Alexandra Bolivier, tarkoitan Toisen Tason Amiraali, ja tehtäväkomentajamme otti vastuun ja käänsi törmäyskurssin loivaksi kiertoradaksi.
Se on täynnä valoa heijastavia poreita. Dysonin sfääri sellaista kokoluokkaa että sen rakentamiseen on täytynyt kulua galaksien edestä raaka-aineita. Ilmaisimemme eivät pysty havaitsemaan mitään. Teknologia on meille liian edistynyttä. Pimeitä hahmoja kimmeltää ulos siitä tasaisella tahdilla.
Scott keräsi varustuksensa ja lähti sukkulalla; "tiedusteluretki." Ennen kuin ehdin anoa häntä olemaan lähtemättä Alex sulki suuni kätensä heilautuksella. Sanoin haluavani mukaan tehtävälle.
Meidän ei pitäisi.
Menimme syvemmälle. Näyt iskivät meitä kuin lämpöaallot.
Lähestyimme kohdetta ja telakoiduimme. En muista suurinta osaa siitä. Muistan kuitenkin että siellä oli suuren suuria saleja pelkästään kidutusta varten. Ja kimmeltävät hahmot ovat aluksia jotka tuovat eläviä olentoja mukanaan.
Siellä oli valtavan kokoinen ompelukone joka neuloi täkkejä erilaisien olentojen ruumiista. Höyryhormista purskahti loistavana hehkuva pilvi joka järjesteli Scottin uudelleen joksikin mikä muistutti kaameaa tuolia. Istuin siinä päiviä. Vain psy-teknologinen koulutukseni salli minun irtaantua tarpeeksi kompuroidakseni pakoon. Ne katsoivat ja antoivat minun mennä!
Alexandra itki nähdessään kasvoni. Ja hän oli meistä vahvempi. En pysty puhumaan enää. Tämä on viimeinen viestini. Toivon että se saavuttaa teidät.
Me kosketimme tapahtumahorisonttia. Lähetän paikannustiedot. Pyydän että ette tule tänne. Koskaan. Rukoilkaa.
______________________________________________Tapasin tärkeän.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.