Lyön sinua kasvoihin jotka halkeavat kuin nahkainen peruna

potkaisen sinua, kerran,  kahdesti ja putoan viereesi

puren sinua sormiin, rintaan  ja kaulaasi.

 

 

 

Herään.

 

 

 

Se on mennyttä. Se on poissa.

 

 

 

Onneksi en näe enää unta verestä.

Autioista kerrostaloista, joiden varjoissa on petoja.

Takapihojen kautta pakoon ettei tarvitsisi satuttaa.

Kuuttomien hiekkarantojen huumejuhlia.

 

 

Joista juoksen pakoon. Ja kadotan sinut aina.

Lyön lujempaa kuin on tarpeen.

 

 

Junalla tai bussilla vaikka matkataan.

Jyskyy, kohisee luukasat silmissä. Läpi  lumen toiseen valheeseen.

 

 

 

Olit kuollut. Olit kuollut ja kannoin arkkuasi.

Purin sormeni poikki ja itkin.

 

 

Mutta et herännyt.

 

 

Etkä herää.