8-3%20-kokonaan.jpg


Vuodan hikeä.

Kostutan käteni vereen ja hiekkaan.

Pyyhin sen kasvoilleni.


Isoin mies jonka olin koskaan nähnyt.

Repäisin hänen nenärenkaansa irti samalla kun hän mursi polviluuni.


Hetki sitten katsoin häntä silmiin. Tarkkaan; varoen.

Ehkä se johtui miekastani hänen kurkussaan.

Halusin elää enemmän.

Ja hän astui vasemmalle väärään aikaan.


Huuto jatkuu ja riisun panssarini riepaleet.

Yksi levyistä on työntynyt kylkeeni ja huudan raivosta ja kivusta.

Työnnän verikultaisen palkintoni pussiin ja halaan itseäni. Onnun keskelle valoa.


"Seuraava!", haastan.


Kellot soivat ja lehtereiltä ropisee kolikoita hurmeen täyttämään hämärään huoneeseen.

En muista enää montako... en... muista.


"Jumalani vuoksi!", kuulen kuiskaukseni.

Voimani ovat loppumassa ja hämärän mestarit eivät tunne armoa.

Armeijani hävisi ja tämä on kohtaloni.

Tapan ne kaikki vuoksesi.


(Virran varressa annettu lupaus enkelille. Itken. Voisinpa nähdä hänen kasvonsa uudestaan.Miksi hän pelasti juuri minut? Olin vain maaton ritari jonka lupaus ristitiestä oli päättymässä heikosti. Yksi viidestä nälkäisestä maantierosvoista yritti hukuttaa minut puroon vain koska se huvitti häntä.)

Portti aukeaa.

Tämä ei voi olla totta. Seuraava vastustajani on eläin. Sarvekas saatana kuristaa höyryä sieraimistaan ja hyökkää. Veri jäätyy kasvoilleni.

Se heilauttaa kättään ja minä kaadun. Metallisiruja sataa ilmaan kyynärsuojuksestani. Kaadun ja se on jo päälläni.

Tuskaa. Kavio päähän. En tunne mitään. Olo niin kuin korvani olisivat tukossa.


Se on selin minuun.

Vihreä rubiini vierii silmieni eteen. Se on niin lähellä.


En pysty nousemaan.