91.   Banzon miekan maistiainen

Matajuro Yagyu oli kuuluisan miekkamestarin poika. Hänen isänsä näki että hänen taitonsa olivat liian keskinkertaiset mestaruuden saavuttamiseen ja hän katkaisi välit hänen kanssaan.

Joten Mataro meni Futara-vuorelle ja etsi käsiinsä kuuluisan miekkamestari Banzon. Mutta Banzo vahvisti hänen isänsä arvion. "Sinä haluat opetella miekkataitoja minun opetuksessani?", Banzo tiedusteli. "Sinä et täytä vaatimuksiani."

"Mutta entä jos opettelen hartaasti, niin kuinka monta vuotta menee että minusta tulee mestari?", nuorukainen intti.

"Lopun elämäsi ajan.", Banzo vastasi.

"En voi odottaa niin kauan," Matajuro selitti. "Kestän kaikki vastoinkaymiset jos vain opetat minua. Jos olen uskollinen oppilaasi, kuinka kauan siinä kestäisi?"

"No, ehkä kymmenen vuotta", Banzo myönsi.

"Isäni on tulossa vanhaksi, ja pian minun töytyy pitää hänestä huolta", Matajuro jatkoi. "Jos opettelen tehokkaammin, kuinka kauan siinä sitten menisi?"

"No, ehkä kolmekymmentä vuotta", Banzo sanoi.

"Miksi?", kysyi Matajuro. "Ensin sanot kymmenen ja nyt kolmekymmentä. Minä kestän kaikki vastoinkäymiset tullakseni mestariksi mahdollisimman lyhyessä ajassa!"

"No..." Banzo lausui, "siinä tapauksessa sinun täytyy opiskella kanssani seitsemänkymmentä vuotta. Noin kiireissään opiskelevat miehet oppivat harvoin nopeasti."


"Olkoon niin", nuorukainen julisti ymmärtäen viimeinki, että häntä nuhdeltiin kärsimättömyydestä, "Olen samaa mieltä."

Matajuro ei saanut puhua miekkailusta ja ei saanut koskea miekkaan. Hän laittoi ruokaa mestarille, pesi astioita, sijasi hänen vuoteensa, haravoi pihan, hoiti puutarhan, kaikki mainitsematta sanaakaan miekkailutaidoista.

Kului kolme vuotta. Silti Matajuro ahkeroi. Ajatellessaan tulevaisuutta hän oli surumielinen. Hän ei ollut edes alkanut opettelemaan taitoa jolle hän oli antanut koko elämänsä.

Mutta eräänä päivänä Banzo hiipi hänen taaksensa ja antoi hänelle hurjan iskun puumiekalla.

Seuraavana päivänä, kun Matajuro keitti riisiä, Banzo hyökkäsi taas hänen kimppuunsa yllättäen.

Siitä päivästä lähtien, päivisin ja öisin, Matajuron täytyi suojautua odottomattomia iskuja vastaan. Ei kulunut hetkeäkään että hänellä ei ollut mielessään Banzon miekan maistiainen.

Hän oppi niin nopeasti että sai mestarinsa hymyilemään. Matajurosta tuli maansa paras miekkailija.